Kirjallisuuden maisteriohjelma
Kuvaus
Jyväskylän yliopiston kirjallisuus-oppiaineessa tarkastellaan tekstien merkityksiä sekä niiden tapoja vaikuttaa lukijaan ja ympäröivään yhteisöön. Tutkimuksessa keskitytään erityisesti nykykirjallisuuteen – sekä kotimaiseen että yleiseen (eli ulkomaiseen) kirjallisuuteen. Nykykirjallisuuden tutkimus korostuu myös opinnoissa, mutta samalla tutustutaan klassikoihin ja kirjallisuuden lähialueisiin kuten eri medioihin ja visuaaliseen kulttuuriin. Jyväskylässä kirjallisuutta tutkitaan suhteessa muihin taiteisiin, kulttuuriin, mediaan ja yhteiskuntaan. Tutkimusaiheina painottuvat esimerkiksi kirjallisuuden kokeellisuus tai eroja, erilaisuutta ja valtaa koskevat poliittiset kysymykset kirjallisuudessa.
Kirjallisuuden opintojen aikana perehdytään kirjallisuuden lajeihin, tyylikausiin ja historiaan sekä kirjallisuuden ja yhteiskunnan välisiin yhteyksiin. Opintoihin sisältyy kirjallisuuden ja tekstien analysointia. Lisäksi tutustutaan kirjallisuudentutkimuksen suuntauksiin ja perehdytään kirjallisuustieteen teorioihin ja menetelmiin.
Kirjoittaminen on kirjallisuuden syventävien opintojen suuntautumisvaihtoehto, joka voidaan valita opintojen maisterivaiheessa. Kirjoittamisen opinnoissa kohtaavat luova kirjoittaminen, kirjoittamisen pedagogia ja tutkimus. Opinnoissa painottuvat kirjoittamalla luotu suhde kirjallisuuteen sekä erikoistuminen johonkin kirjoittamisen aihepiiriin. Opintojen pääaine on kirjallisuus myös kirjoittamisen suuntautumisvaihtoehdossa.
Kirjallisuuden opintoja voidaan suorittaa luentoina ja seminaareina (kontaktiopetus), kirjatentteinä, esseinä ja lukupiireinä tai verkko-opintoina. Kontaktiopetus vaatii usein läsnäoloa kursseilla, sillä siihen sisältyy yleensä ryhmätöitä ja -keskusteluja, erilaisia tehtäviä, harjoituksia tai esitelmiä.
Tutkintoon voi sisällyttää vapaaehtoisen työharjoittelun, joka tarkoittaa yleensä 3 kuukauden (15 op) työssäoppimisjaksoa opintoihin ja opiskeltavaan alaan liittyvissä työtehtävissä. Opiskelijoita rohkaistaan lähtemään kansainväliseen opiskelijavaihtoon ja osallistumaan monipuolisesti kansainväliseen toimintaan kotiyliopistokaupungissaan.
Kirjallisuudesta valmistunut voi työllistyä esimerkiksi kirjallisuudentutkijaksi, kustannusalalle, kirjastoalalle, media-, mainonta- ja markkinointialalle, opetus-, sivistys- ja kulttuuritoimen tehtäviin tai kirjoittamisen ammattilaiseksi.
Osaamistavoitteet
FM-tutkinnon suorittanut
Hallitsee oman tieteenalansa keskeiset sisällöt ja menetelmät ja on syventänyt asiantuntemustaan yhdellä tai useammalla erityisalueella
Osaa tuottaa uutta tietoa ja toimia oman alansa kehittäjänä
Osaa käyttää eettistä harkintaa asiantuntijatehtävissä
Hallitsee monipuolisesti asiantuntijatehtävissä tarvittavat projektityön ja viestinnän taidot
Arvostaa ja osaa kehittää yhteistyötä monikielisissä ja -kulttuurisissa ympäristöissä
Tunnistaa oman osaamisensa vahvuudet ja on omaksunut elinikäisen oppimisen ajatuksen
Osaa jäsentää omaa osaamistaan suhteessa työllistymistavoitteisiinsa ja omaa valmiudet tieteelliseen jatkotutkintoon omalla alallaan.
Tutkintorakenne
- Kriteerit
- Valitaan 15 op kirjallisuuden teoriaa, kirjoittamisen teoriaa tai yhdistellen.
Valitaan 15 op kirjallisuuden erikoistumisalueita, kirjoittamisen pajoja tai yhdistellen.
Tutkinto-ohjelman omat opiskelijat tekevät jakson KIRS523 Maisterintutkielma, muut opiskelijat tekevät jakson KIRS522 Sivututkielma
Vain tutkinto-ohjelman omat opiskelijat tekevät jakson KIRS1001 Kypsyysnäyte - Arvosteluasteikko
-
- 0-5
- Osaamistavoitteet
- Syventävissä opinnoissa on kirjallisuuden ja kirjoittamisen suuntautumisvaihtoehdot. Syventävät opinnot suoritettuaan opiskelijalla on vahva tietämys kirjallisuustieteen tai kirjoittamisen teorioista ja menetelmistä. Kirjallisuudessa hänellä on syvällinen tietämys niistä kirjallisuuden lajeista ja virtauksista, joihin hän on syventävissä opinnoissaan keskittynyt. Opiskelija on syventänyt kriittistä lukutaitoaan. Hän osaa tuottaa itsenäiseen tiedonhakuun, olemassa olevan tiedon erittelyyn ja kriittiseen arviointiin perustuvan tieteellisen tutkielman, joka sisältää uutta tietoa. Hän hallitsee laajan tutkimusprosessin ja pystyy käymään analyyttistä ja argumentoivaa tieteellistä keskustelua.
Syventävät opinnot suoritettuaan opiskelija on oman alansa asiantuntija, joka pystyy soveltamaan tietämystään ja taitojaan monenlaisissa tehtävissä. Hän osaa soveltaa oppimaansa työtehtävissään ja kehittää omaa alaansa. Hän hallitsee työelämässä tarvittavia projektityön ja viestinnän taitoja ja osaa käyttää eettistä harkintaa asiantuntijatehtävissä. Opiskelija kykenee toimimaan ja kehittämään yhteistyötä monikielisissä ja kulttuurisesti moninaisissa ympäristöissä. Hänellä on valmiudet tieteelliseen jatkokoulutukseen. - ³§¾±²õä±ô³Ùö
- Oman tutkimusalan syvälliset tiedot ja taidot kirjallisuustieteen tai kirjoittamisen tutkimuksen teorioissa ja menetelmissä. Erikoistuminen joihinkin kirjallisuuden erityisalueista, lajeista, kielialueista tai tutkimuksen painotuksista. Itsenäisen tutkimuksen tekeminen ja tieteelliseen keskusteluun harjaantuminen.
- Sisällön valinnaisuus
- Vähintään 15 ´Ç±è¾±²Ô³Ù´Ç±è¾±²õ³Ù±ð³Ù³Ùä
- Sisällön valinnaisuus
- Valitaan 0-15 ´Ç±è¾±²Ô³Ù´Ç±è¾±²õ³Ù±ð³Ù³Ùä
- KIRS121 Kirjallisuuden teoriat ja menetelmät I (5Ìý´Ç±è)
- KIRS122 Kirjallisuuden teoriat ja menetelmät II (5Ìý´Ç±è)
- KIRS123 Kirjallisuuden teoriat ja menetelmät III (5Ìý´Ç±è)
- Sisällön valinnaisuus
- Valitaan 0-15 ´Ç±è¾±²Ô³Ù´Ç±è¾±²õ³Ù±ð³Ù³Ùä
- KIKS111 Kirjoittamisen tutkimus (5Ìý´Ç±è)
- KIKS113 Tekijyyden käsite ja historia, kirjoittajan identiteetti (5Ìý´Ç±è)
- KIRS121 Kirjallisuuden teoriat ja menetelmät I (5Ìý´Ç±è)
- Sisällön valinnaisuus
- Vähintään 15 ´Ç±è¾±²Ô³Ù´Ç±è¾±²õ³Ù±ð³Ù³Ùä
- Sisällön valinnaisuus
- Valitaan 0-15 ´Ç±è¾±²Ô³Ù´Ç±è¾±²õ³Ù±ð³Ù³Ùä
- KIRS1201 Kirjallisuuden erikoistumisalueita I (5Ìý´Ç±è)
- KIRS1202 Kirjallisuuden erikoistumisalueita II (5Ìý´Ç±è)
- KIRS1203 Kirjallisuuden erikoistumisalueita III (5Ìý´Ç±è)
- TAIS601 Laitoksen yhteistä opetusta (5 - 10 op)
- Sisällön valinnaisuus
- Valitaan 0-15 ´Ç±è¾±²Ô³Ù´Ç±è¾±²õ³Ù±ð³Ù³Ùä
- KIKS1201 Kirjoittamisen paja I (5Ìý´Ç±è)
- KIKS1202 Kirjoittamisen paja II (5Ìý´Ç±è)
- KIKS1203 Kirjoittamisen paja III (5Ìý´Ç±è)
- MUTS1101 Taide ja hyvinvointi (5Ìý´Ç±è)
- KIRS311 Maisteriseminaari (10Ìý´Ç±è)
- KIRS523 Maisterintutkielma (40Ìý´Ç±è)
- KIRS1001 Kypsyysnäyte (0Ìý´Ç±è)
Kirjallisuuden syventävät opinnot (80 op)
Valitaan 15 op kirjallisuuden teoriaa, kirjoittamisen teoriaa tai yhdistellen (vähintään 15 op)
Valitaan vähintään 15 op kirjallisuuden teoriaa, kirjoittamisen teoriaa tai yhdistellen
Kirjallisuuden teoriat ja menetelmät (0 - 15 op)
Kirjoittamisen teoria (0 - 15Â op)
Valitaan 15 op kirjallisuuden erikoistumisalueita, kirjoittamisen pajoja tai yhdistellen (vähintään 15 op)
Valitaan vähintään 15 op kirjallisuuden erikoistumisalueita, kirjoittamisen pajoja tai yhdistellen
Kirjallisuuden erikoistumisalueita (0 - 15Â op)
Kirjoittamisen pajat (0 - 15Â op)
- Sisällön valinnaisuus
- Valitaan 0-5 ´Ç±è¾±²Ô³Ù´Ç±è¾±²õ³Ù±ð³Ù³Ùä
- MUTY1010 Projekti (5Ìý´Ç±è)