Ä¢¹½Ö±²¥

Kasvatustieteiden laitoksessa voit opiskella kandidaatin ja maisterintutkinnot aikuiskasvatustieteessä, erityispedagogiikassa, kasvatustieteessä tai varhaiskasvatustieteessä. Lisäksi laitos toteuttaa erityisopetuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavat opinnot, koulutusjohtamisen perus- ja aineopinnot, aikuiskouluttajan pedagogiset opinnot (APO) ja yliopisto-opettajan pedagogiset opinnot (YPE). Kasvatustieteiden tiedekunnassa voit opiskella myös Master's Degree Programme in Educational Sciences kansainvälisessä maisteriohjelmassa, jossa laitos on aktiivinen toimija.

Kasvatustieteiden laitoksen opetussuunnitelmat 2017–2020 pohjautuvat seuraaville periaatteille: 

• ilmiölähtöinen opiskelu
• tutkimusperustaisuus
• ³Ù²âö±ð±ô䳾ä±¹²¹±ô³¾¾±³Ü»å±ð³Ù
• digitaalisen yhteiskunnan asettamiin vaatimuksiin vastaaminen
• yhteisöllisen oppimisen mahdollistaminen opiskelijatiimeinä niin omassa oppiaineessa kuin monialaisissa ja kansainvälisissä ryhmissä opiskelun avulla

Ilmiölähtöinen opiskelu

Ilmiölähtöisessä opiskelussa lähtökohtana ovat todellisen maailman ilmiöt, joita tutkitaan aidossa ympäristössään. Tutkittavat ilmiöt ovat monisyisiä, joten niitä voidaan tarkastella monista eri näkökulmista. Jos halutaan saada monipuolinen ymmärrys tietystä ilmiöstä, on syytä tukeutua eri oppiaineiden tai tieteenalojen tarjoamiin näkökulmiin. Tieteenalapohjainen opetus ja ilmiölähtöinen opiskelu eivät sulje toisiaan pois, sillä tieteenalojen teoriat tarjoavat välineitä kasvatusilmiöiden tutkimiseen. Ilmiölähtöinen opiskelu sopii kasvatustieteen opiskeluun, koska kasvatusilmiöt ovat monisyisiä ja niiden ymmärtämisessä tarvitaan monia näkökulmia. Moninäkökulmaisuus syntyy paitsi tieteenalojen eroista myös erilaisista intressiristiriidoista ja kulttuurista eroista.

Jyväskylän yliopiston kasvatusalan opetussuunnitelmat pohjautuvat viiteen ilmiöön:

• Oppiminen ja ohjaus
• Kasvatus, yhteiskunta ja muutos
• Osaaminen ja asiantuntijuus
• Tieteellinen ajattelu ja tieto
• Vuorovaikutus ja yhteistyö

Oppiminen ja ohjaus

Oppiminen ja ohjaaminen muodostavat monikerroksisen ilmiökokonaisuuden, jota voidaan jäsentää monella eri tavalla. Lähtökohtana ovat oppijoiden ja oppimisprosessien monenlaisuus, mistä seuraa myös oppimisen ohjaamisen kompleksinen luonne. Oppimista voidaan tarkastella yksilön, yhteisöjen ja yhteiskunnan tasolla sekä niiden välisessä vuorovaikutuksessa. Oppimisen luonteen ymmärtämisessä ihmis-, tiedon- ja oppimiskäsitykset ovat tärkeitä. Ne kiinnittävät oppimisen tarkastelun syvempiin filosofisiin sitoumuksiin ja ohjaavat käytännön pedagogisissa ratkaisuissa, joista yhtenä esimerkkinä on inklusiivisuuden korostaminen kasvatuksessa ja koulutuksessa.

Oppiminen on aina kontekstisidonnaista; yhdessä ympäristössä opittu ei välttämättä siirry toiseen ympäristöön tai tilanteeseen. Oppiminen on elinikäistä, elämänlaajuista, formaalia tai informaalia. Ihminen oppii erilaisissa ympäristöissä, koulutuksessa, työssä, harrastuksissa ja perheessä. Koska oppijat ovat erilaisia, on oppijatuntemus (oppijoiden kehityksen, yksilöllisten ominaisuuksien sekä kiinnostuksen kohteiden tunnistaminen ja huomioiminen) tärkeää oppimisen ja oppimaan oppimisen ohjaamisessa. Yhtä lailla kyky eritellä oppimisympäristöjä on tarpeen oppimisen luonteen ymmärtämiselle ja esteettömien oppimisympäristöjen rakentamiselle.

Oppimisen ja ohjaamisen prosessia voidaan eritellä hyvinkin yksityiskohtaisesti monenlaisilla pedagogisilla käsitteillä ja teorioilla. Kasvun ja oppimisen ohjaaminen rakentuu oppijatuntemukselle sekä oppimisympäristön analyysille. Näiden yhteensovittaminen on olennaista. Lisäksi sen pohjana ovat opetussuunnitelma-ajattelu ja käyttöteoriat, jotka ovat sidoksissa tieteellisiin teorioihin oppimisesta.  Oppimisen, osallisuuden ja hyvinvoinnin edistäminen edellyttävät osaavaa eriyttämistä ja arviointia, ja kykyä käyttää hyväksi ohjaamistapojen kirjoa.

Oppiminen on sidoksissa kasvatuksen ja koulutuksen yhteiskunnallisiin tehtäviin: kulttuurin ja yhteisöjen jatkuvuuden ja muutoksen turvaamiseen. Siten kasvatus, koulutus ja oppiminen ovat myös poliittisia kysymyksiä ja intressineuvotteluita, kuten esimerkiksi opetussuunnitelmien laatiminen.

Kasvatus, yhteiskunta ja muutos

Kasvatus, yhteiskunta ja muutos – ilmiökenttä kohdentuu yhteiskunnallisiin muuttuviin tekijöihin, jotka luovat mahdollisuudet ja asettavat reunaehdot kasvatukselle, koulutukselle sekä laajemmin koko sosiaaliselle toiminnalle. Kasvatus ja koulutus ylläpitävät ja uusintavat yhteiskunnan rakenteita ja toimintaa, kuitenkin niitä samalla uudistaen - traditio luo jännitteisen pohjan pysyvyyden ja muutoksen välille. Sen vuoksi kasvatusta ja koulutusta tarkastellaan ajallisuuden kautta, mikä avaa niihin menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden näkökulmat. Kasvatuksen ja koulutuksen käytänteet ovat sidoksissa myös vallitsevaan sosio-historialliseen tilanteeseen, kulttuuriin, politiikkaan, ideologioihin ja valtaan. Nämä asettavat kasvatukselle yhteiskunnalliset ja rakenteelliset ehdot, joiden tutkimisen ohella ilmiökentässä pohditaan yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden, inkluusion, tasa-arvon, moninaisuuden, sukupuolen sekä toiseuden ja eriarvoistumisen kysymyksiä.

Kasvatus, yhteiskunta ja muutos -ilmiökokonaisuuden tutkimuskohteita ovat lapsuuden, nuoruuden ja aikuisuuden; kasvatuksen, koulutuksen ja sosialisaation; yhteiskunnan ja työelämän sekä yhteiskunnallisen ja kulttuurisen muutoksen jännitteiset ilmiöt. Huomiota kiinnitetään lapsuudessa, nuoruudessa ja perheessä tapahtuneisiin muutoksiin. Näitä ovat perhemuotojen monipuolistuminen, kasvatuksen ja ihmisen elämänkulun institutionalisoituminen, lasten ja nuorten oikeuksien vahvistuminen sekä kasvuympäristöjen moninaistuminen (esimerkiksi sähköisten medioiden sekä lapsi- ja nuorisokulttuurien lisääntynyt merkitys).

Lähtökohtana on lapsuuden, nuoruuden ja aikuisuuden tarkastelu historiallisena, yhteiskunnallisena ja kulttuurisena konstruktiona. Tällöin kasvatus ja koulutus eri ikävaiheissa nähdään kytkeytyneenä politiikan, kulttuurin ja työelämän muutoksiin, aktiivisen kansalaisuuden ja yhteiskunnallisen osallisuuden reunaehtoihin sekä aikuiskoulutuksen ja elinikäisen oppimisen mahdollisuuksiin.

Osaaminen ja asiantuntijuus

Asiantuntijuutta ja ammatillista identiteettiä voidaan tarkastella monen tieteenalan perspektiivistä. Kasvatustieteiden lisäksi näitä ilmiöitä on tutkittu myös psykologiassa, sosiologiassa ja filosofiassa. Psykologiassa asiantuntijuutta on tarkasteltu erityisesti korkeatasoisen osaamisen ja eksperttiyden kehittymisenä, kun taas sosiaalitieteellisesti orientoitunut tarkastelu on kohdistunut asiantuntijuuteen yhteisöllisenä ja yhteiskunnallisena ilmiönä. Filosofian näkökulmasta puolestaan kiinnostavaa on esimerkiksi kysymys asiantuntijuuden ja asiantuntijatiedon luonteesta sekä toimintaan liittyvästä etiikasta. Kasvatustieteiden piirissä asiantuntijuutta on tutkittu esimerkiksi asiantuntijatiedon rakentumisena koulutuksessa ja työssä. Asiantuntijuuteen ja sen kehittymiseen liittyviä teemoja ovat esimerkiksi oppiminen koulutuksen ja työelämän rajapinnoilla, erilaisissa yhteisöissä ja verkostoissa oppiminen. Ammatillinen identiteetti kuvaa henkilön käsitystä itsestä ammatillisena toimijana, käsittäen työhön liittyvät arvot ja eettiset sitoumukset. Ammatillinen identiteetti alkaa rakentua peruskoulutuksen aikana, mutta sitä muokataan koko työuran ajan tulevissa työyhteisöissä ja organisaatioissa. Asiantuntijuutta ja ammatillista identiteettiä koskevien teemojen opiskelu kytketään opiskelijan oman kasvatustieteellisen asiantuntijuuden ja ammatillisen identiteetin kehittymiseen. Kasvatustieteellisen asiantuntijuuden ja ammatillisen identiteetin rakentuminen on prosessi, joka jatkuu opintojen ja koko ammatissa toimimisen ajan.

Opinnoissa tuetaan opiskelijan itsetuntemuksen kehittymistä ja kasvua eettisesti kestävään kasvatusalan ammatilliseen ja tieteelliseen toimijuuteen. Opinnoissa pohditaan, kehitetään ja suunnataan omaa asiantuntijuutta ja ammatillista identiteettiä kasvatusalalla. Oma kasvatusalan asiantuntijuus kehittyy tulemalla tietoiseksi omista arvoista, asenteista, tunteista, kiinnostuksen kohteista ja toimintaa ohjaavista periaatteista. Lisäksi tullaan tietoiseksi siitä, että kasvatusalan asiantuntijuus ei kehity tyhjiössä, vaan se rakentuu sosiaalisesti, ja ammatillista toimintaa määrittävät erilaiset reunaehdot, kuten lait, asetukset ja opetussuunnitelmat.

Tieteellinen ajattelu ja tieto

Tieteellinen tieto on keskeinen osa asiantuntijuutta erityisesti akateemisissa ammateissa. Tieteellisen tiedon rakentumista on tarkasteltu muun muassa tieteenfilosofiassa, tieteellisen ajattelun ja yleisemminkin korkeakouluopetuksen ja -oppimisen tutkimuksessa sekä aikuisen kognitiivisen kehityksen tutkimuksessa. Ilmiöön liittyviä teemoja ovat näin ollen psyykkinen ja sosiaalinen kehitys, oppiminen aikuisuudessa, tieteellinen ajattelu, tieteellisen tiedon olemus sekä ammattietiikka ja hyvä tieteellinen käytäntö. Kasvatustiedettä tarkastellaan tieteenalana suhteessa muihin tieteenaloihin.

Opiskelija oppii muodostamaan käytännössä esille tulevista ongelmista teoreettisia, tutkittavia kysymyksiä ja rakentamaan näin tutkimusperustaista tietoa. Hän oppii myös arvioimaan ja tulkitsemaan havaintojaan kriittisesti ja tutkimaan erilaisia ilmiöitä myös itse tutkimuksellisten periaatteiden ohjaamana.

Vuorovaikutus ja yhteistyö

Vuorovaikutus on ilmiö, jossa tarkastellaan ihmisiä suhteessa toisiinsa. Se kietoutuu kasvatusalan koulutukseen ja siinä rakentuvaan kasvatusalan asiantuntijuuteen monella tavalla: (1) osaamisena, (2) osallisuutena ja osallistumisena sekä (3) kohtaamisen tiloina. Ilmiön tutkimisessa nämä tarkastelunäkökulmat limittyvät ja täydentävät toisiaan. Ilmiötä tarkastellaan lapsuuden, nuoruuden ja aikuisuuden formaaleissa ja informaaleissa oppimisympäristöissä. Tieto- ja viestintäteknologian merkitys ilmiön eri ulottuvuuksissa on olennainen.

Vuorovaikutus ja yhteistyö osaamisena tarkastelee niitä vuorovaikutussuhteisiin liittyviä tietoja, taitoja ja asenteita, joita ihminen tarvitsee edistääkseen sekä yksilöiden että yhteisöjen oppimista, kasvua ja kehitystä, muutosta ja hyvinvointia. Vuorovaikutus- ja yhteistyöosaaminen on kykyä toimia kasvatuksellisessa ja ohjauksellisessa vuorovaikutussuhteessa lasten, nuorten ja aikuisten kanssa. Lisäksi se on kykyä toimia asiantuntijana ja kumppanina perheen, työyhteisön ja moniammatillisen verkoston kanssa. Osaaminen ilmenee taitona havainnoida, kuunnella, antaa ja vastaanottaa palautetta, tunnetaitoina, kykynä ilmaista itseä sekä viestiä monikanavaisesti.

Tutkimusperustaisuus

Kasvatustieteiden laitoksen opetussuunnitelmat mahdollistavat opiskelijan kriittisen ajattelun syvenemisen ja asiantuntijuuden kehittymisen. Kandidaatti- ja maisteriopintojen lähtökohtana on tutkimusperustaisuus ja tieteidenvälisyys. Opinnoissa edellä mainittuja kasvatusalan ilmiöitä tarkastellaan monista näkökulmista tukeutuen eri oppiaineiden tai tieteenalojen teorioihin, näkökulmiin ja lähestymistapoihin. Ilmiöiden tarkastelu kiinnittyy myös olennaisesti laitoksella ja tiedekunnassa tehtävään tutkimukseen. Kasvatuksen ja koulutuksen arkitodellisuutta ja ilmiöitä arvioidaan käsitteellisesti ja teoreettisesti teoriaa käytäntöön soveltaen ja pohditaan erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja. Lisäksi opiskelija tutkii erilaisia ilmiöitä itsenäisesti ja arvioi kriittisesti oman asiantuntijuutensa rakentumista tutkimusperustaista tietoa hyödyntäen.

°Õ²âö±ð±ô䳾ä±¹²¹±ô³¾¾±³Ü»å±ð³Ù

Työelämäopinnoissa rakennetaan yhteyksiä kasvatusalan työelämään ja luodaan tulevaisuuden visioita. Opintojen alusta alkaen vahvistetaan opiskelijan tietoisuutta työelämän muuttuvista vaatimuksista. Opinnoissa rakentuva työelämäpolku tehdään opiskelijalle näkyväksi ja työelämävalmiuksia tuetaan kaikissa opinnoissa. Myös yrittäjämäistä asennetta vahvistetaan. Työelämäopintoihin sisältyy muun muassa työelämään tutustumista ja työssäoppimista, osallistumista projekteihin ja tapahtumiin sekä opiskelijoiden järjestämiä tapahtumia. Opintojen aikana opiskelijat toimivat myös erilaisissa verkostoissa.   

Digitaalisen yhteiskunnan asettamiin vaatimuksiin vastaaminen

Kasvatustieteiden laitoksen opiskelijat hankkivat opinnoissaan tietoja ja taitoja, jotka auttavat hyödyntämään monipuolisesti digitaalistuvaa kulttuuria sekä teknologisoituvia oppimisympäristöjä. Opiskelijat kehittyvät digitaalisen tiedon tuottajina, vastuullisina käyttäjinä ja kriittisinä arvioitsijoina. Tutkimusperustaista opetusta järjestetään joustavuuden periaatteet huomioiden, ja erilaisia opiskelumuotoja otetaan käyttöön mahdollisuuksien mukaan teknologisten ratkaisujen avulla. Opetuksessa tulevat tutuiksi oppimisen pelillisyys sekä teknologia yksilöllisyyden, yhteisöllisyyden ja yleisön saavuttamisen välineenä. Digitaalisia ratkaisuja hyödynnetään soveltuvin osin myös arvioinnin ja palautteenannon tukena.

Yhteisöllinen oppiminen

Yhteisöllisen oppimisen tavoitteena on luoda oppimisympäristöjä, jotka mahdollistavat eri näkökulmien tarkastelun ja arvioinnin, oman ajattelun ja toiminnan reflektoinnin sekä vastuunottamisen ja -jakamisen. Luovuuden ja viisauden tavoitteluun tarvitaan tiedon lisäksi yhteisöllisyyttä, rohkeutta kokeilla ja eettistä osaamista. Tämä vaatii onnistuakseen dialogisuutta, jossa jakaminen ja osallistuminen tulevat mahdolliseksi. Tämän oppimiseksi tarvitaan aikaa ja tilaa, jossa erilaiset tunteet, kokemukset ja näkökulmat voivat tulla osaksi oppimisprosessia ja ihmisten välistä vuorovaikutusta. Yhteisöllinen oppiminen toteutuu mm. yhteisillä opintojaksoilla eri oppiaineiden ja kansainvälisten opiskelijoiden kanssa. Kansainvälisyyttä ja monikulttuurista osaamista tuetaan lisäämällä kansainvälisten ja suomalaisten opiskelijoiden mahdollisuuksia yhteisopiskeluun. Monikulttuurinen osaaminen on myös yksi kaikille maisterivaiheen opiskelijoille tarjottavista opintojaksoista.