Työelämätarinoita markkinoinnissa

Ѳ쾱ԴǾԳپääö

Soila Patajoki, IT-yritys, Lontoo

* Mikä on koulutuksesi? Milloin valmistuit?
Opiskelin pääaineenani englantia. Aloitin opettajalinjalla sivuaineenani ranska, mutta ensimmäisen opetusharjoittelun jälkeen huomasin, että opettaminen ei olekaan minun juttuni. Tämän jälkeen tein sivuaineina Intercultural Studies – ja Basic Business Studies -opintokokonaisuudet sekä perusopinnot informaatioteknologiasta. Lisäksi suoritin markkinoinnin aineopinnot. Opintojen aikana olin vaihdossa Kanadassa, jossa tein myöhemmin hyvin hyödylliseksi osoittautuneita kirjoittamisen kursseja mm. vaikuttavasta kirjoittamisesta.

Olin jonkin verran mukana myös englannin ainejärjestö Magna Cartan toiminnassa, ja sain sitä kautta kokemusta projektinhallinnasta ja tapahtumien järjestämisestä. Tein myös muutaman vuoden vapaaehtoistyötä AFS-järjestöllä ja osallistuin AFS:n markkinointityöryhmän toimintaan. Lisäksi tein opintojen ohella jonkin verran käännöshommia. Opinnot sain suurimmaksi osaksi pakettiin loppuvuodesta 2007, vaikkakin gradu valmistui vasta kesällä 2009.

* Mille työnantajalle työskentelet?
Työskentelen Lontoossa pienessä it-yrityksessä, joka toimii B2B-alalla valmistaen open source -ohjelmistoja mm. investointipankeille ja hedge-rahastoille. Toimin yrityksen markkinointipäällikkönä. Yritys on melko pieni (meitä on yhteensä 37 henkilöä) ja olen ainoa markkinoinnin parissa täysipäiväisesti työskentelevä henkilö. Työnkuvani sisältääkin kaikkea markkinointistrategian suunnittelusta käytännön markkinointitoimiin.

Englannin kielen opinnot ovat totta kai hyödyksi päivittäin. Yksi tämän hetken kuumimpia markkinointitrendejä on sisältömarkkinointi, joten kirjoitus- ja kielitaito on erittäin isossa roolissa. Työssäni kirjoitan paljon, esim. blogipostauksia ja white paper –dokumentteja. Moni yritys onkin viime aikoina palkannut markkinointitiimeihinsä journalisteja, sillä tarinankerronta koetaan tärkeäksi osaksi markkinointiviestintää.

* Miten päädyit nykyiseen työhösi?
Muutin vuonna 2007 Lontooseen ja löysin työpaikan sattumalta tuttujen kautta pienessä it-alan yrityksessä. Tehtävässä tarvittiin kielitaitoa, markkinointiosaamista ja it-taitoja. Työskentelin vuoden ajan administrative assistant –nimikkeellä ja tein kaikkea, mitä tarvittiin. Firman kasvaessa siirryin tekemään pelkästään markkinointia markkinointipäällikkönä. Työskentelin heillä tammikuuhun 2012 asti, jolloin siirryin nykyiseen markkinointipäällikön tehtävääni.

Työllistymisessäni opintojeni monialaisuus ja laajat opinnot ovat olleet plussaa. Opintojen aikana itse asiassa epäilin, miten tällaisilla ”sillisalaattiopinnoilla” voi työllistyä, mutta näissä työpaikoissa kaikki opiskelemani on loksahtanut kohdalleen.

* Esimerkki tyypillisestä työpäivästä ja mitä osaamista nykyisessä työssäsi tarvitaan?
Vaikkei tyypillistä työpäivää tässä työssä juurikaan voi sanoa olevan, työpäiväni sisältävät usein tapaamisia yhteistyökumppaneiden kanssa, tapahtumien ja erilaisten tehtävien koordinointia, kirjoittamista, digimarkkinointia sekä suunnittelu- ja hallinnollisia tehtäviä. Lisäksi meillä on sisäisiä tapaamisia teknisen osaston kanssa, kun suunnittelemme yhdessä markkinointikampanjoita.

Pienessä yrityksessä markkinoijan pitää ymmärtää perusasiat monesta eri markkinointiin liittyvästä osa-alueesta, mutta kaikessa ei välttämättä tarvitse olla ekspertti – projektinhallintataidot tulevat tarpeen esim. ulkoisen PR-toimiston ja web agencyn kanssa toimiessa. Tarvitaan siis laaja-alaista osaamista sekä halua oppia uutta ja kehittyä. Esimerkiksi digimarkkinointi on jatkuvasti kehittyvä ala, joten siitä joutuu ottamaan itse selvää ja kouluttautumaan pysyäkseen ajan hermolla. Startup-yrityksissä tärkeää on tietysti myös joustavuus ja tietynlainen ”thinking on your feet” –asennoituminen.

Työssäni on ollut eniten hyötyä englannin ja markkinoinnin opinnoista. Myös kulttuurienvälisen viestinnän opinnot ovat olleet hyödyksi - monikulttuurista osaamista tietysti nykyään tarvitaan työssä kuin työssä.

* Vinkkejä tähän tai tämänkaltaiseen työhön haluaville?
Suomessa usein tunnutaan ajateltavan liikaa, että tiettyyn ammattiin tarvitaan tietty tutkinto. Täällä tärkeämpää on hankittu osaaminen, olipa se mitä kautta tahansa, ja sen esiintuonti. Esimerkiksi jo pelkkä yliopisto-opiskelu antaa valtavan hyvät taidot kriittiseen ajatteluun, tiedonhakuun, ajatustensa esittämiseen ja erilaisiin vuorovaikutustilanteisiin. Pitää uskaltaa hakea itseä kiinnostavia tehtäviä ja tuoda omia taitojaan esille!

Jos haluaa digitaalisen markkinoinnin tehtäviin, on hyvä alkaa jo opiskeluaikana rakenta-maan omaa digitaalista profiiliaan. Mikäli haaveilee urasta kansainvälisessä yrityksessä tai ulkomailla, kannattaa kartuttaa omaa monikulttuurista osaamistaan. Mutta ennen kaikkea kannattaa mennä sen mukaan, mikä kiinnostaa. Kuten yritysgurut sanovat, työhön pitää olla palavaa intoa, passion!

Soilan lukuvinkki:

Valmennuskonsultti

Jussi Junikka, Clients' Finland Oy

* Mikä on koulutuksesi?
Ensin minusta piti tulla asianajaja. Ei tullut. Toista kertaa Turun oikeustieteellisen pääsykokeisiin lukiessani totesin, että ei tämä taida olla minua varten.

Olin aina pitänyt kirjoittamisesta. Päätin kokeilla hakea äidinkielen opettajaksi – siinähän pääsisin toteuttamaan itseäni ja käyttämään vahvuuksiani. Pääsykokeet menivät mainiosti ja opinnot alkoivat Jyväskylässä syksyllä 2003. Sivuaineinani opiskelin kirjallisuutta, pedagogisia opintoja, puheviestintää ja taloustieteitä.

* Miten päädyit nykyiseen työhösi?
Opettajaharjoittelun aikana pääsin – jouduin – viimein luokan eteen. Kasiluokkalaiset katselivat tärisevää harjoittelijaa silmästä silmään kuin lauma haaskalle saapuneita lintuja. Sillä kertaa selvisin elossa. Vaikka olin tottunut esiintyjä ja nautin huomiosta, luokkatilanne ei tuntunut miellyttävältä.

Samaan aikaan toisaalla juttelin erään vanhemman opiskelijan kanssa siitä, että olisi kiva tehdä jotain oman alan töitäkin opiskelujen ohessa. Keskustelun jälkeen päädyin hakemaan eräälle kansainväliselle kielitoimistolle kielenhuoltajaksi. Pääsin testeistä läpi heittämällä. Olin tyytyväinen itseeni. Ja sitten tuli kysymys, joka muutti kaiken: ”Onko sulla olemassa y-tunnus? Tarvitsisin sen tänne meille laskutusta varten.”

Perustin ensimmäisen yritykseni helmikuussa 2007. Tein alkuun pelkästään kielenhuoltoa. Sen jälkeen mukaan tuli suomen kielitiimin päällikkyys ostoresurssina eräälle globaalille IT-jätille.

Vaikka pilkunviilaus olikin hauskaa, kiinnostuin koko ajan enemmän siitä, mitä muuta voisin firmani kautta tehdä. Raha ja talous alkoivat kiinnostaa humanistia. Opiskelin taloustieteitä saadakseni lisää substanssiosaamista Hain alihankintakirjoittajaksi useampaankin mainostoimistoon, kunnes viimein onnisti. Tein copywriterin töitä opintojeni ohessa. Asiakkaita tuli lisää ja sillä tiellä olen.

Kouluttauduin työn ohessa lisää; ensin yrittäjän ammattitutkinto ja sen jälkeen tuotekehittäjän erikoisammattitutkinto. Luin – ja luen edelleen – valtavasti alan kirjallisuutta. Viimeistelin viimein gradunikin. Proseminaarityön sanaleikit olivat vaihtuneet Saamenmaan matkailumarkkinoinnin indeksaalisten merkkien tutkimiseen.

Valmistumisen jälkeen yhdistimme voimamme Suomen Pienyrittäjäin Mainostoimiston kanssa – joo, nimi kirjoitetaan virallisesti noin. Mukaan alkoi tulla markkinoinnin suunnittelutöitä. Työhöni SPYMillä kuului kirjoittamista, markkinoinnin suunnittelua, sosiaalisen median sisällöntuotantoa, sähköisten kampanjoiden hoitoa sekä markkinoinnin laskentaa – siis puhdasta panos–tuotto-matematiikkaa.

*Mitä osaamista nykyisessä työssäsi tarvitaan?
Maaliskuun 2014 alusta olen toiminut Clients’ Finland Oy:n valmennuskonsulttina. Tittelihirviö pitää sisällään markkinoinnin suunnittelua, konsultointia ja valmennusta suomalaisille PK-yrityksille. Työssäni saan edelleen kirjoittaa ja leikkiä sanoilla, mutta painopiste on siirtynyt sisältömarkkinoinnin suunnitteluun.

Työssäni tarvitaan ymmärrystä markkinointiviestinnän työkaluista, viestinnän kanavista ja medioista, tekstilajeista, markkinoinnin tulosten mittaamisesta sekä ihmisten ostokäyttäytymisestä. Käytännössä siis tarvitaan yhdistelmä kirjoittajaa, psykologia, tilastotieteilijää sekä taiteilijaa. Joku sanoisi, että laajasta yleissivistyksestä on hyötyä.

* Vinkkejä tähän tai tämänkaltaiseen työhön haluaville?
Kieltenopiskelijalle, joka haluaa markkinointiviestintäalalle, suosittelen oman aineyhdistelmän laajentamista kielten laitoksen ulkopuolelle. Taloustieteet, markkinointi, perheyrittäjyys, yhteisöviestintä tai esim. IT-osaaminen laajentavat omaa osaamista haluttavampaan suuntaan työnantajan silmissä. On kuitenkin huomattava, että usein markkinointialalle päädytään ilman koulutusta, joten korkeakoulututkintoa ei arvosteta niin paljoa kuin henkilökohtaista osaamista ja asennetta. Oma osaaminen ja tekemisen meininki ratkaisevat!

Partner, East Consulting Oy

  • Nimi: Suvi Metsola, FM
  • Opiskeluaika: 1999–2005
  • Pääaine: venäjän kieli ja kulttuuri
  • Sivuaineet: yhteiskuntapolitiikka, kasvatustiede, tietotyö
  • Tämänhetkinen työpaikka ja tehtävä: Partner, projects, East Consulting Oy

Opiskeluiden paras anti oli aika, jonka vietin venäläisissä yliopistoissa - syyslukukauden 2000 Pietarissa ja lukuvuoden 2001–2002 Jaroslavlissa. Opintojen aikana olin aktiivisesti mukana ainejärjestötoiminnassa ja tein myös kausiluontoista työtä venäläisten matkailijoiden parissa. Lisäksi opintoihini kuului työharjoittelu yliopiston kielikeskuksessa.

Valmistumistani vauhditti neljän hengen yhteinen graduprojekti, jossa jokainen osallistuja oli vastuussa työn etenemisestä sekä itselleen että muille. Valmistuin keväällä 2005 ja siitä lähtien lähtien olen ollut keskeytyksettä työelämässä. Gradun valmistuttua lähdin kesäksi töihin Pietariin Suomen pääkonsulaattiin viisumivirkailijaksi. Kesän aikana Jyväskylässä asuva ystäväni viestitti, että hän lähtee matkoille pitkäksi aikaa ja hänen tilalleen tarvitaan venäjän kielen osaaja. Kävin työhaastattelussa ja minut valittiin tehtävään Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykes Oy:n kansainvälistymispalveluihin. Työskentelin Jykesillä 8,5 vuotta yrityskehittämisen parissa aloittaen assistentin roolissa ja edeten kehittämispäälliköksi. Päätehtävänäni oli toimia Venäjän kaupan asiantuntijana ja auttaa alueen yrityksiä Venäjän markkinoille, antaa kansainvälisen kaupan neuvontaa, auttaa liikeyhteyskontaktien löytämisessä ja käytännön kaupankäyntiin liittyvissä asioissa. Toimin myös linkkinä venäläisille yrityksille, jotka halusivat investoida Suomeen tai löytää suomalaisia liikekumppaneita.

Keväällä 2014 siirryin kehittämisyhtiömaailmasta työskentelemään yksityiselle sektorille. Nykyisin toimin projekteista vastaavana partnerina kansainvälisen liiketoiminnan kumppaniyrityksessä East Consulting Oy, joka tarjoaa asiakkailleen käytännönläheisiä palveluita erilaisissa kansainvälisen liiketoiminnan kartoittamiseen, käynnistämiseen ja kehittämiseen liittyvissä tilanteissa. Toimimme noin 10 markkina-alueella Itä-Euroopassa, Venäjällä, Pohjoismaissa ja Lähi-Idässä. Työssäni haastan itseni jatkuvasti kehittymään ja oppimaan uusia asioita. Yrityksen dynaamisen tiimin lisäksi toimin alati yhteistyössä kansainvälisen kumppaniverkostomme kanssa toteuttaen erilaajuisia asiakasprojekteja, jotka kaikki ovat hyvin erilaisia asiakastarpeisiin räätälöityjä. Yrityskohtaisen asiakastyön lisäksi olen löytänyt itseni pitämästä kansainväliseen kauppaan liittyviä koulutustilaisuuksia.

Tähänastisen työurani aikana suurinta iloa minulle on tuottaneet onnistuneet asiakasprojektit kansainvälisillä markkinoilla. Kun asiakas saa kaupat tai löytää uuden yhteistyökumppanin, olemme onnistuneet.

Työssäni on tärkeää, että osaan toimia kansainvälisten asiakkaidemme ja yhteistyökumppaneidemme kanssa. Venäjän kielen ja liiketoimintakulttuurin tuntemus on välttämätöntä työssäni. Englannin kielen ohella venäjä on tärkeä työkieleni, jota käytän päivittäin jossain muodossa. Venäjän kieltä olen oppinut parhaiten opiskellessani Venäjällä, jolloin sain myös rohkeutta käyttää kieltä eri tilanteissa. Tietotyön opinnot toivat tutuksi työkalut, joita nyt käytän päivittäin. Yhteiskuntapolitiikan opinnot sivistivät ja toivat ajatteluuni uusia näkökulmia. Opintoihin liittynyt tiimityöskentely valmisti minua toimimaan sekä osana edustamani yrityksen että asiakasyritysten kansainvälisiä tiimejä.

Suorittamani opinnot ovat olleet hyödyksi työelämässä. Olen kuitenkin huomannut, että markkinointi- ja viestintäopinnoista olisi ollut minulle hyötyä samoin kuin yritystoimintaan ja ulkomaankauppaan liittyvistä opinnoista. Näitä tietoja ja taitoja olen pystynyt hankkimaan työssäni käytännön kautta. Olen myöhemmin täydentänyt osaamistani myös suorittamalla kansainvälisen kaupan arvoketjunkehittäjä -koulutuksen Jyväskylän ammattikorkeakoulussa.

Tullessani yliopistoon opiskelemaan venäjän kieltä haaveilin idealistina auttavani suomalaisia ja venäläisiä ymmärtämään toisiaan - tekemään asioita yhdessä. Usein kielimuuri ja erilainen kulttuuri vaikeuttavat suurestikin yhteisymmärrystä. Nyt vuosien jälkeen voin todeta, että olen onnistunut toteuttamaan haavettani. Nykyisessä työssäni pystyn omalta osaltani tukemaan yhteistyön aloittamista ja käytännön toteuttamista niin suomalaisten ja venäläisten kuin muiden markkina-alueiden yritysten välillä.