Työelämätarinoita kustannusalalla

Tuotepäällikkö, Otava

Mikä on koulutuksesi? Milloin valmistuit?
Olen valmistunut Jyväskylän yliopistosta filosofian maisteriksi pääaineenani suomen kieli. Opiskelin yliopistossa vuosina 2001–2008. Sivuaineina luin kotimaista kirjallisuutta, kasvatustiedettä (pedagogiset opinnot), matematiikkaa, journalistiikkaa ja puheviestintää. Aloitin opinnot suoraan opelinjalla, koska ajattelin, että opettajankoulutuksesta olisi joka tapauksessa hyötyä, vaikken opettajaksi päätyisikään. Halusin tehdä matematiikasta toisen opetettavan aineen sekä kiinnostuksen vuoksi että tulevien työllistymismahdollisuuksien monipuolistamiseksi. Opintojeni aikana kielenhuolsin graduja ja väitöskirjoja ja tein äidinkielen ja matematiikan opettajasijaisuuksia. Kesätöissä olin Seppälänkankaan hautausmaan lisäksi Kustannusosakeyhtiö Tammessa Helsingissä.

Mille työnantajalle työskentelet?
Työskentelen tällä hetkellä tuotepäällikkönä Kustannusosakeyhtiö Otavan oppimateriaaliyksikössä luonnontieteiden osastolla. Vastuuaineeni on matematiikka. Koska oppimateriaalit ovat tiimihankkeita, työhöni kuuluu runsain mitoin erilaisten ihmisten kanssa työskentelyä, verkostoitumista ja projektinhallintaa. Työnkuvani on yhdistelmä tuotekehitystä ja kustannustoimittajan työtä: kommentoin käsikirjoituksia, olen mukana suunnittelemassa sarjakonsepteja, kokoustan oppikirjailijoiden kanssa, hankin lausunnonantajia, vierailen kouluilla, osallistun markkinointitilaisuuksiin jne. Seuraan myös aktiivisesti mm. opetussuunnitelmatyötä ja muita valtakunnallisia hankkeita, opetustapojen muuttumista ja sähköistymistä sekä ylipäätään opetusalan kuulumisia.

Miten päädyit nykyiseen työhösi?
Tammen Oppimateriaalit-yksikköön pääsin töihin kesiksi 2004 ja 2005 avoimen hakemuksen ja osin sattuman kautta. Luonnontieteiden tiimi etsi kesätoimittajaa, ja aineyhdistelmäni suomen kieli ja matematiikka oli valinnassa merkityksellinen. Kesätöiden jälkeen sain perhe- ja hoitovapaan sijaisuudet ja lopulta vakituisen työpaikan. Työskentelin Tammessa hieman yli viisi vuotta matematiikan ja fysiikan oppimateriaalien kustannustoimittajana ja tein opinnot ja gradun loppuun töiden ohessa Helsingistä käsin. Kun WsoyPro osti Tammi Oppimateriaalit vuonna 2011, sain työtarjouksen myös Otavasta ja päätin lähteä haistelemaan uusia tuulia.

Millainen on tyypillinen työpäiväsi? Millaista osaamista työssäsi tarvitaan?
Työpäiväni ovat hyvin vaihtelevia riippuen siitä, olenko esimerkiksi etätöissä, toimistolla, koulukäynnillä vai oppikirjailijakokouksessa. Myös vuodenaika vaikuttaa huomattavasti, koska deadlinet ajoittuvat koulujen rytmin mukaisesti. Kiirehuiput ovat juuri ennen kesä- ja joululomia. Yleensä jokaiseen työpäivään sisältyy sähköposteihin vastaamista, muutama puhelu, kokouksia ja meneillään olevien projektien keskeneräisten asioiden hoitamista. Niitä riittää! Välillä työpäivät voivat olla pelkkää käsikirjoituksen lukemista ja kommentointia, taittovedosten tarkistamista, valokuvien etsimistä, markkinointitekstien kielenhuoltamista tai oppikirjailijakokouksen puheenjohtajana toimimista.

Useimmiten kustannusalan työ on kiireistä, joten paineensietokyky tulee tarpeeseen. Myös projektinhallintataidoille ja järjestelmällisyydelle on tilausta eikä sosiaalisista taidoistakaan ole haittaa. Varsinaisten käsikirjoitusten työstämisessä tärkeässä roolissa ovat näkemys siitä, mitä tavoitellaan, kyky hahmottaa kokonaisuuksia ja taito ohjata oppikirjailijoita haluttuun suuntaan. Toki myös suomen kielen opinnoista on hyötyä, kun ei tarvitse käyttää ulkopuolista kielenhuoltajaa. Sisältöosaaminen ei ole pakollista, mutta se helpottaa vision toteuttamisessa ja virheiden välttämisessä. Tietotekninen osaaminen on tässä työssä välttämätöntä.

Vinkkejä tähän tai tämänkaltaiseen työhön haluaville?
Oppimateriaalien kanssa työskentely on oiva b-suunnitelma niille, jotka eivät halua opettajiksi, mutta suorittavat kuitenkin opettajakoulutuksen. Vaikka vakituisia työpaikkoja ei juuri aukea, free-työtä on sen sijaan tarjolla. Alalla voi olla mahdollista hyödyntää vähän erikoisempaakin aineyhdistelmää, koska isoissa kustantamoissa oppimateriaalituotanto kattaa käytännössä kaikki oppiaineet. Lyhytjänteiselle ja epäjärjestelmälliselle en välttämättä suosittelisi alaa, koska projektit ovat pitkiä ja aikatauluttaminen ja muu projektinhallinta ovat merkittävä osa työtä. Koska työskentely tapahtuu valtaosin koneen äärellä, kannattaa hankkia perusosaamista laajempaa tietämystä Wordistä, Excelistä, Adobe Acrobatista ja InDesignista. Lisäksi kannattaa seurata, mitä Suomessa ja maailmalla tapahtuu sähköisten materiaalien saralla. Ensisijaisesti kuitenkin suosittelisin tavallisesta sivuainekombosta poikkeamista! Sillä erottuu aina massasta.