Työelämätarinoita kirjastoalalla
Kirjastoamanuenssi
Tytti Leppänen, JY kirjasto
Mikä on koulutuksesi?
Aloitin Jyväskylän yliopistossa pääaineenani suomen kieli vuonna 2006 ja valmistuin maisteriksi vuonna 2011. Olen aina pitänyt kirjoittamisesta ja alun perin haaveenani oli äidinkielen opettajan ammatti. Opiskelinkin aluksi opettajan pedagogisia opintoja, mutta aika pian jouduin toteamaan, ettei opettajuus ollutkaan minua varten. Eräänlaisena kompromissina päätin suorittaa niiden sijaan kasvatustieteiden perusopinnot. Muina sivuaineina opiskelin puheviestintää sekä kirjallisuutta. Lisäksi opiskelin informaatiotutkimusta Tampereen avoimessa yliopistossa. Kolmantena opiskeluvuotena tein viikonloppuisin keikkatöitä toimittajana kotipaikkakuntani Reisjärven paikallislehdessä. Myöhemmin sain lehdestä kesätöitä ja lopulta myös yli puoli vuotta kestäneen sairasloman sijaisuuden. Pienessä lehdessä kaikki tekivät kaikkea laskutuksesta valokuvaukseen ja taittoon, ja siellä opinkin lehtiartikkeleiden kirjoittamisen lisäksi todella hyvin yleisiä viestintätaitoja.
Mille työnantajalle työskentelet ja mitä tehtävänkuvasi sisältää?
Työskentelen Jyväskylän yliopiston kirjastossa kirjastoamanuenssina, eli käytännössä vastaan koko yliopiston kurssikirjahankinnoista, mukaan lukien kurssimateriaalina olevat e-aineistot. Työhöni kuuluvat kaikki kirjanhankinnan vaiheet tilaamisesta laskutukseen. Työskentelen myös viikoittain asiakaspalveluvuoroissa, olen mukana kirjaston viestintätyöryhmässä ja huolehdin tarvittaessa kotisivujen ja blogin päivityksestä. Lisäksi laadin erilaisia ohjeistuksia niin asiakkaillemme kuin kirjaston henkilökunnallekin.
Miten päädyit nykyiseen työhösi?
Aloitin kirjastolla kesäharjoittelijana vuonna 2011, jonka jälkeen sain ensin kuukauden pituisen opintovapaan sijaisuuden ja sen jälkeen työsuhdettani jatkettiin toukokuuhun 2012 asti. Keväällä 2012 hain avointa kirjastoamanuenssin paikkaa ja sain sen. Hakijoita oli paljon ja pelkästään haastatteluun pääsy tuntui lottovoitolta.
Esimerkki tyypillisestä työpäivästä ja mitä osaamista nykyisessä työssäsi tarvitaan?
Työpäiväni voivat olla todella vaihtelevia. Pääsääntöisesti tilaan kurssikirjoja, otan ne vastaan, luetteloin ja vien muovitettaviksi. Seuraavan lukuvuoden kirjat tilataan aina keväisin, mutta niiden lisäksi tilattavaa riittää myös pitkin vuotta. Perusperiaate on, että kirjoja tilataan kolmasosalle opiskelijoista, mutta koska kurssikoot voivat muuttua, kirjoja ei aina riitä kaikille. Lisäksi vastailen melko paljon opiskelijoiden puheluihin ja sähköposteihin, ja yleisin kysymys liittyykin kurssikirjojen saatavuuteen. Vastaan myös kirjastolla näkyvistä infotv-ruuduista, ja lisäksi työhön kuuluu erilaisia palavereita ja tiedekuntavierailuja. Työssäni pohdin myös usein, miten e-aineistot saataisiin paremmin esille. Tässä työssä on tärkeää olla hyvät viestintä- ja asiakaspalvelutaidot, myös englannin kieltä käytän lähes päivittäin. Ulkomaankielisiä kirjoja tilataan välittäjältämme Saksasta, minkä lisäksi yliopistossa on vaihto-opiskelijoiden lisäksi paljon ulkomaalaisia opettajia. Tiedotustyössä on paljon hyötyä taitto- ja valokuvausosaamisesta.
Mitä vinkkejä antaisit tähän tai tämänkaltaiseen työhön haluaville?
Yleisesti voisin sanoa, että kaikenlainen työkokemus opintojen aikana on hyväksi. Suosittelisin myös informaatiotutkimuksen opintoja sekä erilaisia sivuaineita. Itseä kiinnostaisi tällä hetkellä esimerkiksi markkinoinnin ja tietotekniikan opinnot, sillä niistä olisi hyötyä käytännön työssä. Kannattaa myös hyödyntää kaikenlainen saatavilla oleva opinto-ohjaus.