Ä¢¹½Ö±²¥




"5. tammikuuta 1840 nostimme ankkurin lähteäksemme entisinä aikoina niin vaaralliselle matkalle Kap Hornin ympäri. Emme olleet purjehtineet montakaan päivää etelään ennen kuin yksi toisensa jälkeen luopui ohuista ja keveistä vaatteista, joita oli pidetty kuumassa Brasiliassa, ja vähitellen otti käyttöön pohjoismaisen talvipukumme, vaikka meillä oli mitä parhain kesäaika niillä seuduilla missä olimme. Kylmyys lisääntyi yhä enemmän ja enemmän niin ettei meillä aamuisin ollut lämmintä 4 astetta enempää.  Tällä matkalla Riosta Valparaisoon ei yleensä ole mitään erityistä tarjottavana, vaikka se sujuisikin yhtä onnellisesti kuin meillä, me teimme tämän matkan 40 päivässä ja sitä pidetään aika nopeana, sillä usein matkaan kuluu 4 kuukautta. Vain yhden ainoan kerran näimme maata nimittäin niin kutsutun Staaten maan Patagonian itärannikolla, muutoin vain taivasta ja vettä, edellisen tavallisesti pilvisenä ja usvaisena, jälkimmäisen myrskyisenä ja kuohuavana. Itse Kap Hornia emme nähneet. Pientä vaihtelua meille antoi erityisesti valaskalojen näkeminen suurina aina 15-20 kappaleen parvina, kun ne majesteetillisesti uivat aluksen kaikilla sivuilla, ja joskus kuin etuvaljakko laivan edessä. Ne eivät kuitenkaan antaneet meille muuta puuhaa kuin katselemisen, toisin oli laita eräänlaisten albatrossiksi kutsuttujen lintujen, joita on uskomattoman paljon Kap Hornin ympärillä.  Ne ovat suuria kuin joutsenet mutta niillä ei ole niin pitkiä kauloja, sitä vastoin niiden siivet ovat aivan valtavat. Niiden siivenkärkien väli on nimittäin 5-6 jopa 8 kyynärää.  Näitä lintuja pyydystetään omituisella tavalla: otetaan tavallisia ongenkoukkuja, luonnollisesti melkoisen suuria, niihin pannaan ihraa tai lihaa ja laitetaan korkkikohoja jotka estävät koukkuja uppoamasta. Tämä laite kiinnitetään 30-40 sylen pituisella nuoralla ja jätetään laahaamaan aluksen perässä, ennen pitkää käy yksi suurine nokkineen koukkuun ja jää kiinni."

Jyväskylän yliopiston museo
Kulttuurihistoriallinen osasto
Kirjeitä Alaskasta näyttelyn aineisto
Käännös: Marja-Liisa Hyvönen