Ä¢¹½Ö±²¥



Käärmerikkaille maille

 

Boy Scout -liike eli partio oli juuri rantautunut Suomeen ja haki hahmoaan myös Jyväskylässä. Varhain 2. päivä kesäkuuta vuonna 1911 matka alkoi kaupungin rannasta Kaima-laivalla “kohti tuntematonta tulevaisuutta“, Muuratsalon “käärmerikkaille maille“.

 

Laivan perässä keikkui Blomstedtin moottorivene sekä kaksi soutuvenettä, retkeläisten laivasto. Seminaarilaisia oli matkassa alun kolmatta kymmentä, joten aika köörin he saivat aikaan laivan keulassa laulaessaan. Ylipäällikkö, kuten päiväkirja Blomstedtin esittelee, oli hyvällä päällä päätellen siitä, että hän osti heti laivalta korillisen limsaa “poiskottien tropiksi“.

 

Päiväkirjan kanteen piirretystä kartasta huomataan, että retkue rantautui Hongiston niemeen, Muuramen puolelle vastapäätä Muuratsaloa ja myöhempää Alvar Aallon huvilaa.

 

Rannalla varikset määrättiin keittopuuhiin, ja pian “hulmuili kaunis savupatsas rannan kivien keskeltä“. Pässit askartelivat kolme värikästä lippua. Loput pojista ylipäällikkö oli komentanut luonnon tutkintaan, ja niin he päiväkirjan mukaan tekivät, “pelottelivat luonnon rauhaiset asujamet jänöset ja metsän siivekkäät eläjät pesimispaikoiltaan“.

 

Raportin lukija huomaa ilokseen, että ilmaisussa tavoitellaan leikkistä ironiaa ja aleksiskivimäistä sanontaa. Sivuille laadituissa piirroksissa häivähtää Jonas Heiskan paletti.

 

Ylipäällikön maisemissa