LBIY003 Liikuntabiologian asiantuntijuus I (1 op)
Osaamistavoitteet
Opintojakson lopussa opiskelija
• hahmottaa yliopisto-opiskelun luonteen, koulutuksen keskeiset sisällöt sekä tutkinnon kokonaisrakenteen
• osaa suunnitella ja arvioida omaa oppimistaan ja opiskeluaan sekä ymmärtää oman roolinsa asiantuntijuutensa kehittämisessä
• aloittaa opiskelun tuottamien kompetenssien seuraamisen portfolion avulla
• hahmottaa sivuaineopiskelun merkityksen ja mahdollisuudet oman asiantuntijuutensa suuntaamisessa
• jäsentää liikuntabiologian asiantuntijan työllistymismahdollisuuksia ja työtehtävien osaamisvaatimuksia
• ymmärtää kansainvälistymisen merkityksen osana opintoja ja on tietoinen erilaisista kansainvälistymismahdollisuuksista, mm. opiskelijavaihdosta
• hahmottaa työelämän odotuksia ja osaamisvaatimuksia sekä liikuntabiologian asiantuntijan erilaisia urapolkuja
Suoritustavat
Seminaarit 16 tuntia
Itsenäinen työskentely
Mahdollisuus henkilökohtaiseen ohjauskeskusteluun.
Osallistuminen seminaareihin ja eHOPSin tekeminen.
Alumnihaastattelun tekeminen, ohjeet Optimassa.
³§¾±²õä±ô³Ùö
Oppiaineiden opintorakenne ja tutkintoon kuuluvat kurssit
eHOPS
Portfolio
Akateemisen asiantuntijuuden kehittyminen
Alumnitoiminta
Laitoksen tutkimustoimintaan tutustuminen
Työelämään sijoittuminen
³¢¾±²õä³Ù¾±±ð»å´Ç³Ù
Suoritetaan kandidaattiopintojen aikana 1 - 3 vuosikurssilla.